No niin, nyt meillä on polkupyörät ja Kunitachin maisemissa seikkailu käy superkätevästi. Rinna sai koulusta matkavakuutusta vastaan lainapyörän ja minä ostin läheisestä pyöräkaupasta käytetyn fillarin 6000:lla jenillä, hyvät kaupat!

Mun kulkupeli (meikä ylpeenä):




Ja Rinnan pyörä (kartanluku meneillään):




Täälläpäin läntistä Tokiota pyörä on selvästi yleisin ja kätevin tapa päästä paikasta toiseen. Pyöräilijöitä on tosi paljon ja kaikki fillarit noudattavat tuota samaa kaavaa, kaikki ovat yksinkertaisia yksivaihteisia naistenpyöriä (hyvä!), joissa on kori edessä ja pyörän jalka on sellainen rautainen "kelkka" pyörän takana. Ja kaikissa on satula tosi alhaalla, turvallisuus- ja kätevyyssyistä. Siitä saa jalat maahan ilman kummempia kallisteluita tai pysähtelyitä. Tuo vehje millä pyörä pysyy pystyssä on myös todella kätevä, se on paljon tukevampi kuin suomalainen yksijalkainen, tämän huomaa varsinkin kun lastaa ruokaostoksia koriin. Toinen fiksu puoli siinä on se että silleen pystytetty pyörä vie paljon vähemmän tilaa kun pyörää ei tarvitse kallistaa. Ja jos tönäisee toista pyörää se ei heti kaadu ja kaada muita fillareita sadan metrin säteeltä.

Täällä meinaan on pyörille omat parkkipaikat. Se on vieläkin vähän hankala ajatus että sitä pyörää ei oikein saa eikä uskalla jättää ihan vaan kadulle kaupan eteen. Joistakin paikoista poliisi vie sen pois ja monesti kun koittaa pistää fillarin pystyyn johonkin väärään paikkaan paikalle juoksee joku viranomainen ja neuvoo reitin pyöräparkkiin (japaniksi).




Tuossa parkissa päivä maksaa 100 jeniä ( about 0,7 euroa) ja kuukausi 2000 jeniä, että ei se ihan autoparkin hintainen ole. Tässä toinen, ei-maksullinen parkki:




Muutenkin pyöräilyyn suhtaudutaan täällä aika eri tavalla kuin Suomessa. Pysäköinti on aika huolellista mutta muuten fillarilla saa ajella missä vaan ja miten vaan. Mikä on hieman outoa kun täällä jalkakäytävät ovat kapeita ja ihmisiä tosi paljon ja niissä saa pyöräillä ja pyöräilläänkin (sitten vaan väistellään toisia, paikalliset ovat hyviä siinä). Kun taas Suomessa kadut ovat tosi leveitä ja ihmisiä on vähän ja missään ei oikein saa fillaroida. Ja vaikka kaikki täällä on hirmu järjestelmällistä niin pyörillä ajetaan yksisuuntaisia vastaan ja milloin mitenkin, aluksi mietittiin että kai näillä joku monimutkainen logiikka tuohon pyöräilyyn on mutta eipä sitä taida olla. Vauhdit tosin, sekä autoilla että pyörillä, on ihan tosi hiljaiset,  täälläpäin ei hurjastelua näe. Näillä pyörillä se olisi aika hankalaa mutta eipä nuo autotkaan rallia aja. Rauhallista esikaupunkitunnelmaa se meillä täällä on.

Ai niin, tästä tuli pienen pieni kulttuurishokki. Mentiin ruokakauppaan ja alettiin pistämään pyöriä seinän viereen. Paikalle kipittää sellainen parkkivahti, turvaliivit ja muut releet päällä, ja ohjaa meidät vierellä kävellen kohti vapaata pyöräpaikkaa. Semmoinen samanlainen tyyppi kuin Ikeassa ruuhka-aikana, mutta tämä kaveri vaan paikoittaa polkupyöriä. Ja meillä kun oli tarkoitus jättää pyörät siihen ja käydä rautatieasemallakin mutta pyöräparkki oli vaan kaupan asiakkaille.


Rinna koulureitillä:




Tässä vielä sama jorina skannattuna luonnoskirjan sivuilta, mutta siitä saa vähän niheesti selvää.