Tai ei vainenkaan, vähän liioittelin. Mutta ainakin nyt on jo pikkasen enempi kiirettä yliopistolla ja opintoja ja luentoja, ihan monta kertaa viikossa. Lupauduin vielä tekemään taidenäyttelyprojektin nettisivut niin että varmasti saan aikaan itselleni hirmuisen kiireen. Vähän Sami epäilee että noinkohan otin liian ison taakan niskoilleni, kun kukaan luokaltani ei tiedä nettisivuista yhtikäs mitään (piip! hälytys!) ja niitä sivuja pitää siis väsätä melkein ilman yhteistä kieltä. Saapi nähdä, huu.  Sunnuntaina on treffit graafisen tiimin kanssa.

Nettisivuprojekteja koskaan tehneille seuraava hupaisa ja asian tilaa selittävä anekdootti: sanoin tutorilleni että pitäisi tehdä "site map of the web pages we want to make", siis sivukartta, ja hänpä vastasi siihen että se on jo valmiina ja pistän e-mailina. No arvatkaa vaan mikä sieltä s-postista putkahti... tietenkin ihan tavallinen k-a-r-t-t-a joka osoitttaa tien metroasemalta galleriaan. Tältä pohjalta on hyvä jatkaa.

Taidenäyttelyprojekti on koko luokan yhteinen ponnistus. Ideana on, että kaikki ovat yhtä mieltä päätöksistä, josta seuraa että juuri mitään ei saada päätettyä. Osa luokkalaisista on niin ujoja etteivät tohdi sanoa mitään, ja loputkin enimmäkseen välttelevät mielipiteenilmaisuja. Yleensä päätökset siirretään seuraavaan kertaan...

Minun taideteokseni on teemanumerostani yhdestä inspiroitunut sisältä valaistu jättiläisvauva, jonka punon vaaleanpunaisesta rautalangasta (vasta päätöksen tehtyäni ja professorille esiteltyäni aloin miettiä miten valtaisa rautalankapatsas toimitetaan Suomeen -tuskin mitenkään- tai kierrätetään -hmm). Kaksimetrinen taidehässäkkä päätyy näytille gallerian ullakon lavuaariin, joka on ollut valokuvien kehitysamme.


Tänään käytiin taas kerran ihmettelemässä galleriatilaa ja mallailemassa valoja, ja aiheutin vahingossa  sosiaalisen paniikin. Jokaisen nimittäin piti tuoda lamppunäyte joka sopisi valaisemaan tilaa, ja minä toin pienen led-lampun. Minun lamppuni oli turhan kirkas ullakkohuoneen tunnelmaan, ja vaikka kuinka koitin vakuutella että minulle on ihan ok että valitaan jokin toinen valaistusvaihtoehto niin muut ullakkoryhmän paikallaolevat lietsoivat itsensä ihme hepuliiin. Pyytelivät kamalasti anteeksi että heillä on ylipäänsä mitään mielipidettä ja olenko ihan varma että juuri tuon värinen valo sopii siihen tilaan ja mitäs nyt tehdään voivoi. Toivottavasti maanantaihin mennessä onneton lamppuparkani on painunut unohduksiin sillä en jaksaisi enää inttää että toinen lamppu käy minulle tosi hyvin!

Tässä pähkäillään vissiin telttakangasta avaijaisjuhlia varten tai jotain, en ole ihan selvillä!