Meitä oli pyydetty osallistumaan lauantaina 21.4 puolen päivän aikaan tilaisuuteen jossa Rinna sai apurahan. (Rouva siis haki Suomi-Japani-yhditykseltä apurahaa ja sai sen.) Tilaisuuden luonnetta ei oltu oikein saatu selville, olimme kyllä kyselleet asianomaisilta että minkälainen ja mitä pitää olla päällä jne (vastaus oli jotain tyyliin: a dress would be nice) ja se me tiedettiin että Rinnan täytyy pitää siellä joku kiitospuhe, japaniksi. Tilaisuuden siis järjesti Suomi-Japaniseuran japaninpää. Ja me sitten luultiin että stipendinjakotilaisuus on joku sellainen leppoisa tapahtuma jossain kerhohuoneessa jossa juodaan vihreää teetä tohveleissa slipoverit päällä sohvalla. No ei ollut. Ja leppoisuuskin oli aika täysin poissa.

Tilaisuus järjestettiin Tokion bisnesalueella Kasumigeseki Buildingissa, 33. kerroksessa. Itse laitoin varmuuden vuoksi puvun päälle. Tyylivirheenä tosin musta puku (sellaisia ei juurikaan näe), tumma paita (tosiaan tyylivirhe!), ei valkoinen ja musta kravatti jollaisia ei täällä näe lainkaan. Rouva oli jakkupuvussa, hyvä valinta. Kotoa lähtiessä oli aika ylipukeutunut olo. Olo poistui välittömästi kun saavuttiin rakennukseen. Siellä oli semmoinen pankin aulan oloinen alakerta, josta tovin eksyiltyämme löysimme hissin. Päästyämme oikeaan kerrokseen meille viittilöitiin että tulkaapas valkonaamat tänne ja siinä sitten käteltiin oikein ystävällistä japanilaista vanhaa rouvaa. Vähän kuitenkin jo alkoi otsa punoittamaan ja pelottamaan että minkäslainen tilaisuus tässä onkaan kysymyksessä. Sitten kun meidät vietiin juhlasaliin niin oli aika selvää että ei istuta tohveleissa eikä sohvalla. Hovimestari ja pingviinien väriset tarjoilijat juoksentelivat suuren valkoisen kattauksen ympärillä salissa, joka oli täynnä vanhoja erittäin arvokkaan oloisia herroja täydet puvut päällä. (Kiitin itseäni että otin puvun mukaan Japaniin.) Näköalat olivat suoraan pilvenpiirtäjä-bisnesdistrictille eli kyllähän kuitenkin oli komean näköistä.

Meidät istutettiin vanhan herran pöytään joka esiteltiin meille järjestön puheenjohtajaksi. Hän puhui meille vain japania, minä tyydyin pyörittelemään päätäni ja Rinna koitti jotenkin olla menossa mukana. Sitten sisään alkoi tulla enemmän ihmisiä jotka sitten tulivat suoraan kättelemään meitä, ja kohta tajuttiinkin että me ikäänkuin ollaan juhlan kunniavieraat, huh, siinä alkoi jo hieman naama punoittamaan ja pulssi kohoamaan. Paikalla olisi pitänyt olla toinenkin stipendin saanut suomalaistyttö mutta häntä ei näkynyt.

Meidät vietiin sitten toiselle puolelle juhlasalia pienen puhuja-aition viereen jonka jälkeen eri ihmiset alkoivat pitämään puheita, japaniksi. Välistä niissä mainittiin Rinnan nimi ja Rinna sitten vaan nyökkäili ja välistä mainittiin minun nimi ja minä sitten nyökkäilin. Salissa oli noin 30 ihmistä, arvokkaita vanhempia herroja sekä pariskuntia, juhlapuvuissa. Puheita jatkui aika tovi ja sitten toinen stipendiaatti tuli anteeksipyydellen paikalle. Tyttö (meidän lailla) valahti tilan nähdessään aika valkoiseksi mutta hänhän nyt tietysti oli paljon pahemmassa tilanteessa tullessaan myöhässä  tällaiseen! Sitten juhlallisesti jaettiin stipendit ja jonkinlainen todella upea käsinmaalattu kalligrafiakäärö ja pyydettiin kunniavierailta puheet. Toinen stipendiaatti, Laura, joutui mikrofonin eteen ensiksi ja Rinna hänen jälkeensä. Vaimo hieman jähmettyi kauhusta ja puhe oli aika paljon lyhyempi kuin mitä oli tarkoitus. Tämän jälkeen meidät pyydettiin päivällispöytään jonka suuntaan olinkin jo hieman hermostuneesti vilkuillut. Onneksi tuli mieleen kaikki äiskän opetukset pöytäkäytöstavoista.




Minut istutettiin osakalaisen liikemiehen ja Japanin Suomen suurlähettilään(!) viereen. Rinna istui suurlähettilään toisella puolella hänen ja chairmanin välissä. Pöydässä oli se suurinpiirtein 30 henkilöä. Onneksi siinä sai kuohuviinilasin, se kumoutuikin aika nopeasti.

Kuvassa meidän puoli pöydästä:
1. Konserttipianisti, opiskellut Wienissä, naimisissa 2:n kanssa, pitää Mozartista ja ollut monella konserttikiertueella, Suomessakin.
2. Pianisti myös, naimisissa 1:n kanssa, tietää että suomalaiset juovat paljon väkevää alkoholia.
3. Status ei oikein selvinnyt, vanhempi herra, osasi muutaman irtosanan suomea, mukavan oloinen mies.
4. Osakalainen liikemies, tekee busineksia myös Suomen kanssa, firma perustettu 1924 ja hän on neljännessä polvessa firman executive.
5. Minä, hieman hermostunut.
6. Japanin Suomen suurlähettiläs. Lopettanut Suomen pestin 2000. Pitää karjalanpiirakasta ja on tyytyväinen siihen että Tarja Halonen meni vihdoin naimisiin.
7. Rinna, hieman hermostunut.
8. En tiedä minkä kaiken Chairman, ehkäpä kaiken. Erittäin arvokkaassa asemassa oleva 97-vuotias vanha herra. Puhuu vain japania. Kuulemma ajaa vieläkin omaa autoa.
9. Laura, myös hieman hermostunut.

Ikä- ja statusero muihin vieraisiin oli tosiaan aika huomattava. Siinä tunsi olonsa aika oudoksi mutta kyllä siinä sitten (englanniksi) pöytäkeskustelua saatiin aikaan. Suurlähettiläs oli kuullut että Suomessa on kuulemma kilpailu missä aviomies kantaa vaimoaan jossain suolla. Pitää paikkaansa. Juttelin pöydän meidän puolen kanssa sitten kaikenlaista eukonkannosta perinneruokiin ja maanjäristyksiin. Rinna oli paljon hankalammassa asemassa istuessaan vain japania puhuvan chairmanin vieressä.

Ruoka oli tietenkin loistavaa, viiden ruokalajin systeemi. Mutta. Kun eihän me sitä lihaa oikeasti syödä. Mutta tämä oli sellainen tilanne jossa oli täysin mahdotonta ajatella kieltäytyvänsä mistään. Niin siinä sitten syötiin pihvit ja muut. Ja uhhuh, myös -huh huh- delfiinikeittoa. Enpä olisi uskonut joutuvani syömään moista. Siitä nyt ei kovin hyvä mieli tullut, onneksi sillä hetkellä luulin syöväni sienikeittoa, siltä se maistui. Kuulin delfiineistä vasta jälkikäteen.

Päivällisen jälkeen otettiin paljon valokuvia ihmisistä eri järjestyksessä ja sitten kiiteltiin kauheasti kaikkia. Ja viimein poistuttiin, aika hikisinä ja ihan tyytyväisinä siitä että oltiin suoriuduttu ihan kunnialla. Sitten päässä suristen pyörittiin ympäri Shinjukua ja lopulta kun illalla tuli kotiin oli sellainen olo kuin olisi ollut lapioimassa koko päivän. Semmoinen raskas.

Eipä tiennyt Rinna mihin ryhtyi kun apurahaa haki. No, meillä on kolmen viikon päästä tämän tilaisuuden jatko-osa. Jossa vaimo joutuu pitämään esitelmän. Japaniksi. Tjaa-a.