(Sami) Ilma on ollut aika tumma ja painostava jo pari päivää. Käytiin toissapäivänä ihme maailmanlopun ostoskeskuksessa, "Sunshine Cityssä" Ikebukurossa ihmettelemässä. Mentiin sinne sen takia että siellä on pilvenpiirtäjässä joku akvaario ja planetaario ja näköalatasanne. Sää sopi hyvin paikan fiiliksiin.



Puhhuh, arkkitehti oli tehnyt parhaansa tehdäkseen sisätiloista painostavia ja muutenkin siellä kaikki oli jotenkin pielessä. Valtava tila ja paljon melua mutta tosi vähän ihmisiä, miljoona tonnia krääsää ja epämiellyttävä tunnelma. Mentiin "maaaaailman nopeimmalla hissillä" Tokion toiseksi korkeimman talon katolle katselemaan maisemia.


Hissineiti ohjasi meidät hissiin, paineli nappeja ja sitten sinne syttyi vilkkuvaloja ja avaruuskuviota ja hissi todellakin meni lujaa.

Näköalatasanne oli maksullinen, ostettiin lippu + drinkkilippu. Sielläkään ei ollut oikeastaan ketään meidän lisäksi. Ihmeellinen olo (taas), aika surrealistista.

Tokio näyttää aina hienolta.




Käytettiin drinkkilippu ja allekirjoittanut osti jäätelön. Joku pariskunta siellä kuherteli ja sitten nekin lähti.


Tilan teki vielä kummemmaksi se että siellä soi taustalla todella alakuloinen, ikäänkuin ikivanhasta rahisevasta elokuvasta tuleva soundtrack. Fiilisteltiin tovi ja poistuttiin takaisin. Matkalla hissiin oli vielä äärettömän ihmeellinen kala-aiheinen näyttely.






Ja maailman nopeimmalla hissilla alas. Huomatkaa delfiinit.


Huh. Kokemus oli sellainen että ajateltiin että emme halua nähdä planetaariota eikä ainakaan akvaariota.

Sunshine City.




Jatkettiin sitten seuraavana päivänä meidän turistikierrosta alakuloisiin kohteisiin. Kävimme katsomassa paikallisen jättimäisen meikkimerkki Shiseidonin historiikkiä Setagaya-taidemuseossa, aika kaukana kaikesta. Kuultiin sitten että illaksi oltiin luvattu taifuunia mutta mentiin kuitenkin, viimeksihän taifuuni tosiaan jätti Tokion väliin ja tämän oli määrä saapua vasta illalla.

Kierrettiin näyttely (joka oli aika kehno) ja tarkastettiin museon kiinteä kokoelma ja pläääh, museo onnistui kiteyttämään juuri ne aikakaudet ja tyylilajit jotka vaikuttuvat meidän perheeseen ainostaan ankealla ärtymyksellä. Museo itsessäänkin oli aivan sietämätön, semmoista 70-luvun neuvostoliittoystävyyskaupungin arkkitehtuuria. Meillä ei ole museosta mitään hyvää sanottavaa, pysykää kaukana! (Rinna väittää tuolta takavasemmalta että oli siellä hienoja vanhoja meikkipurkkeja yhdessä vitriinissä.) Silti.

Säpinää saatiin aikaan sitten kun tultiin ulos ja huomattiin että tämä taifuuni todellakin taitaa saapua. Hirveän huono museo vai myrsky?


Valitsimme myrskyn! Sukkelaan puiston läpi asemalle...


...ja asemalta kotia kohti.


Kello oli vasta sen verran vähän ja kaupungilla oli vielä ihmisiäkin että käytiin syömässä ja kirjakaupassa. Myöhemmin illalla uskallettiin vielä ulos raivosateeseen hakemaan iltapalaa.




Allekirjoittanutta viimeksi (joo tyhmää myöntää) ihan vähän harmitti että taifuuni kiersi Tokion, ja olihan tämä säätila aluksi ihan jännää. Sitten kuitenkin yöllä kun se varsinainen oikea taifuuni tuli päälle niin sitten sitä tietenkin toivoi että ei olisi tullut!


Meidän talo on ihan pieni ja semmoinen huteran oloinen niin sehän huojui ja heilui tuulessa kuin olisi ollut keskellä maanjäristystä. Siis todellakin silleen että jos olisi laittanut kuulan pöydälle niin se olisi vierinyt siitä pois. Herättiin joskus klo 02-03 aikaan siihen että talo tärisee ja ulkona on aivan päätön tuuli. Kaikkee tavaraa lentelee ympäriinsä huisalla nopeudella ja meininki on vähintäänkin synkkää! Meinasi miltei alkaa pelottamaan. Huh, aika uneton yö. Myrsky hellitti joskus aamuyöllä ja päästiin taas nukkumaan.