(Rinna) Viimeksi kun kirjoitin, ihmettelin vähän rokkikeikkakavereideni idolihehkutusta, mutta ei minulla kyllä olisi mitään syytä. Itse olen ihan samanlainen jos en pahempi. Pari viikkoa sitten kuuluisan japanilaisen vaatemerkin Comme des Garçonsin kakkossuunnittelija Junya Watanabe tuli pitämään Musabiin rekrytointiluentoa (Musabi on kyllä hyvässä maineessa kun sieltä voi päästä suoraan koulunpenkiltä erittäin arvostettuun & kronkeliin firmaan hommiin). Paikallisten opiskelijoiden piti varata paikka luennolta viikkoja etukäteen, mutta minäpäs olen vaihtarina erkoistapaus ja pääsin ilman mitään varauksia sisään (vielä 15 min myöhässä). Istuin ensin kainona takarivissä, mutta professoreista oli hauska kutsua minut eteen ja laittaa istumaan noin kahden metrin päähän tästä suunnittelijagurusta. Käskivät vielä minut esittelemään itseni. Olin vähällä pakahtua kun jouduin juttusille sellaisen ylimaallisen olennon kanssa. Watanabe-san suvaitsi vastata minulle ja kysyä kiinnostaako Comme des Garcons minua. Vastauksestani en muista mitään. Onneksi Erika ei ollut mukana, E:ll kun on tapana aina huomauttaa kun punastun "Rinna, your face is completely red!" tai vastaavaa, en ole koskaan ajatellut punastuvani herkästi mutta hmm. Ehkä sitten olen punajuurnaamaista lajiketta.

Migreenihän tästä emotionaalisesta jännityksestä tietenkin tuli.

Alla luonnoskirjaan salaa piirustamani luonnos Watanabesta:




Sitten ihan tässä muutama päivä sittten suosikkivaatemerkilläni Jane Marplella (juu, nimetty kuuluisan etsivärouvan mukaan) oli näytekappalemyynnit toimistollaan. JM kun tuppaa olemaan minulle vähän turhan hintava normaalisti, laukkasin aletapahtumaan lompakko ojossa. Taka-ajatuksena oli myös päästä urkkimaan firman toimistoa. Ulkomaalaisena olin jäänyt Jane Marplen kaupan työntekijöille mieleen kun olen siellä pari kertaa käynyt, ja opastaessaan minua toimistolle tytöt tenttailivat kiinostuneena mistä olen kotoisin, mitä opiskelen jne. Sivumennen sanoen, täällä saa kyllä monasti sellaista erityiskohteloa ja spesiaalihuomiota, että ihan hyvä että reissu on vain puoli vuotta, ettei kihahda oma ihmeellisyys hattuun.

Toimistolla sitten innoissani tutkailin vaaterekkien tarjontaa, huisan halpaa kyllä olikin verratuna tavallisiin hintoihin. Kun mallailin yhtä paitaa peilin edessä, suloinen vanhempi rouvashenkilä tuli englanniksi juttelemaan ja kehui että sopiipa se sinulle hienosti. Kerroin sitten että JM on suosikkimerkkini ja selitin mikä siinä on mielestäni erityisen hienoa. No, tämä rouva ilmoitti olevansa puljun pääsuunnittelija! Oo! Aa! Olin aivan haltioissani. Hän oli ilahtunut kun joku näin kaukaisen maan asukas oli kiinnostunut hänen vaatemerkistään. Antoi minulle käyntikorttinsa, mikä on Japanissa kunnioituksen osoitus (en, krääh, voinut ottaa sitä kahdella kädellä vastaan kun toisessa oli kasa vaatteita). Kun olin saanut ostokseni tehtyä ja olin lähdössä, suunnittelija tuli vielä ovelle saattamaan, antoi lahjan, pyysi kirjoittamaan kirjeen Suomesta ja saatteli minut aivan itse hissille.

Jane Marplen suunnittelija oli niin lämminhenkisen oloinen, etten saanut kohtaamisesta edes migreeniä. Mietin tässä nyt miten pitää yhteyttä yllä, kun olisi ihan hienointa jos pääsisin sinne työharjoitteluun/töihin!